APURAHANSAAJAN SOSIAALITURVATietoa apurahansaajan lakisääteisestä sosiaaliturvastaApurahansaajat ovat kuuluneet vuoden 2009 alusta lukien tietyin edellytyksin lakisääteiseen eläke- ja työtapaturmaturvan sekä ryhmähenkivakuutusturvan piiriin. Lisäksi apurahansaajilla on oikeus ansiosidonnaiseen Mela-sairauspäivärahaan, ja vakuutuslain mukaisiin päivärahaetuuksiin ja tietyin ehdoin työmarkkinatukeen. Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa apurahasaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusturvan osalta. Kenelle vakuutus on tarkoitettu? Tieteelliseen tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan tarkoitettujen Suomesta 1.1.2009 jälkeen myönnettyjen apurahojen turvin tehtävä työ on vakuutusvelvollisuuden piirissä, mikäli apurahalla työskentely kestää yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta. Vakuutettavan apurahansaajan tulee asua Suomessa tai hänen tulee olla Suomen sosiaaliturvalainsäädännön piirissä EY:n sosiaaliturva-asetuksen tai sosiaaliturvasopimuksen perusteella. Apurahan tulee olla euromäärältään vähintään 1093,49, mikä vastaa vuosiansiona 3280,47 euroa (vuoden 2009 tasossa). Vakuutusvelvollisuus koskee niin henkilökohtaisen apurahan saaneita kuin työryhmässä apurahalla työskenteleviä. Tiedot vakuutuksen hakemisesta löytyvät Melan kotisivuilta. Vakuutusta on haettava kolmen kuukauden kuluessa työskentelyn alkamisesta. Vastuu vakuutuksen ottamisesta ja vakuutusmaksujen maksamisesta on apurahansaajalla. Apurahansaaja on lain mukaan vakuutusvelvollinen, vakuutuksen ottaminen on pakollista kun sen ehdot täyttyvät. Apurahan myöntäjä ilmoittaa tiedot apurahoista Melalle, mutta apurahansaaja sopii Melan kanssa vakuuttamisesta sekä hoitaa itse kaikki siihen kuuluvat maksut. Vakuutusturva voi alkaa aikaisintaan apurahan myöntöpäivästä. Mela perii eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusmaksut vakuutuksen voimassaoloaikana eli apurahatyöskentelyn aikana. Sairausvakuutuslain mukaiset maksut perii verottaja jälkikäteen. Nämä lakisääteiset vakuutusmaksut ovat keskimäärin n. 14 % työskentelyapurahan määrästä. Melan sivuilta löytyy laskuri (Melan laskurit), jonka avulla apurahansaaja voi arvioida vakuutusmaksujaan. Mistä saan lisätietoja? Lisätietoja apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melasta, puh. 020 630 0695, vakuutus(at)mela.fi sekä Melan kotisivuilta.
|