VÄISÄLÄN RAHASTO - apurahatiedotus

Apurahatiedotus
Apurahahaun sähköinen lomake (avautuu erilliseen ikkunaan)
Apurahansaajat
Palkinnonsaajat


Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahaston apurahat 2011 vuodelle 2012

Suomalainen Tiedeakatemia jakoi Säätytalossa 12.12.2011 järjestetyssä tiaisuudessa vuodelle 2012 apurahoja Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahastosta yhteensä noin 1,3 miljoona euroa 85 tutkijalle matematiikan, fysiikan, geofysiikan, meteorologian ja tähtitieteen tutkimukseen. 23.000 euron suuruisen väitöskirja-apurahan sai 43 tutkijaa; apuraha mahdollistaa kokopäiväisen työskentelyn. Lisäksi myönnettiin 10 osavuotista jatkokoulutusapurahaa. Henkilökohtaisia apurahoja, post doc -apurahoja sekä varoja tutkijavierailuihin myönnettiin 32 tutkijalle. Apurahoja myönnettiin Suomessa yhteensä 10 yliopistoon ja tutkimuslaitokseen. Saajista 16 tutkijaa tekee väitöskirjaansa tai tutkimustyötään ulkomailla. Suurin apuraha, 27.000 euroa, myönnettiin filosofian tohtori Tapio Salmiselle (Centre de Physique Théorique, Marseille) fysiikan alan tutkimukseen ”Kvanttigravitaatio ja epälokaali kvanttikenttäteoria”.
Apurahansaajat

 

Väisälän palkinnot Xiao Zhongille ja Mika Valdenille

Matematiikan professori Xiao Zhong Jyväskylän yliopistosta ja fysiikan professori Mika Valden Tampereen teknillisestä yliopistosta ovat saaneet Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnot. Palkintoperustelut ja palkinnonsaajien kuvat.

Uransa aktiivivaiheessa olevalle, kannuksensa jo hankkineelle tutkijalle annettava palkinto myönnetään kymmenennen kerran. Palkinnon suuruus on 15.000 euroa.

 

Apurahat ja palkinnot jaettiin Suomalaisen Tiedeakatemian yhteisistunnossa Säätytalolla 12.12.2011.