HILKKA JA OTTO BRUSIININ SÄÄTIÖ
Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiö
Oikeustieteellistä tutkimusta rahoittava Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiö siirtyi loppuvuodesta 2006 Tiedeakatemian hallintaan. Säätiö on alunperin perustettu vuonna 1994. Sen juuret puolestaan ovat vuodessa 1984, jolloin perustettiin Otto Brusiinin stipdendirahasto.
Säätiön tarkoitus on ylläpitää ja kehittää oikeusfilosofista, oikeussosiologista ja aatehistoriallista tutkimusta ja harrastusta Suomessa. Se toteuttaa tarkoitustaan tukemalla taloudellisesti oikeusfilosofian, oikeussosiologian ja aatehistorian alalla harjoitettua tutkimustyötä ja sen tunnetuksi tekemistä. Apurahoista päättää Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus.
Apurahat
Brusiinin Säätiö jakaa apurahoja joka toinen vuosi. Vuonna 2011 ei jaeta apurahoja.
Hilja ja Otto Brusiinin säätiön säännöt
1 §
Säätiön nimi on Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiö ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
2 §
Säätiön tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää oikeusfilosofista, oikeussosiologista ja aatehistoriallista tutkimusta ja harrastusta Suomessa.
3 §
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla taloudellisesti oikeusfilosofian, oikeussosiologian ja aatehistorian alalla harjoitettua tutkimustyötä ja sen tunnetuksi tekemistä. Taloudellista tukea voidaan myöntää perustutkimuksen tekemiseen, tieteelliseen kokoukseen osallistumisesta aiheutuviin kustannuksiin ja kansanvälisten yhteyksien ylläpitämiseen ja edelleen kehittämiseen. Sen lisäksi tukea voidaan myöntää Otto Brusiin -luentojen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin.
4 §
Säätiön peruspääoma on 750 000 markkaa. Säätiön varat on sijoitettava varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla. Säätiön vuotuisesta tuotosta 15 % liitetään peruspääomaan ja muu osa siirretään käyttörahastoon.
Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muillakin tavoin, ei kuitenkaan harjoittamalla liiketoimintaa.
5 §
Säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa ja säätiötä edustaa sen hallitus. Säätiön hallituksena toimii Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus.
Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, varapuheenjohtajana varaesimies ja taloudenhoitajana Suomalaisen Tiedeakatemian varainhoitaja. Säätiön tilejä valitaan tarkastamaan Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
Säätiön hallituksen edellä mainittujen toimihenkilöiden toimikausi on sama kuin heidän toimikautensa Suomalaisessa Tiedeakatemiassa. Säätiön hallitus valitsee tilintarkastajan ja varatilintarkastajan vuodeksi kerrallaan.
6 §
Säätiön hallituksen kutsuu kokoukseen hallituksen puheenjohtaja tai Tiedeakatemian pääsihteeri. Kokouskutsu toimitetaan hallituksen jäsenille kirjeitse tai, hallituksen jäsenen niin hyväksyessä, sähköpostitse vähintään viikkoa ennen kokousta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista jäsenistä on kannattanut. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, johon merkitään päätökset ja äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja ja siihen valittu hallituksen jäsen.
7 §
Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja varainhoitaja, kukin erikseen. Säätiön hallitus voi päättää nimenkirjoitusoikeuden antamisesta muullekin hallituksen jäsenelle.
8 §
Säätiön hallitus kokoontuu vuosikokoukseen maalis- tai huhtikuussa. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) esitetään hallituksen ja tilintarkastajan kertomukset sekä tilit;
2) vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään toimenpiteistä, joihin edellisen kalenterivuoden hallinto mahdollisesti antaa aihetta;
3) vahvistetaan tilintarkastajien palkkion perusteet;
4) valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja;
5) päätetään apurahojen jakamisesta kulumassa olevana tilikautena, vahvistetaan jaettavien apurahojen lukumäärä, suuruus ja käyttötarkoitus, hakuajat ja -tapa sekä apurahan saajien valinnassa noudatettava menettely;
6) päätetään säätiön omaisuuden hoidon järjestämisestä sekä hoidon kannalta mahdollisesti tarvittavista ohjeista; ja
7) päätetään mahdollisista muista hallituksen puheenjohtajan tai jäsenten esille ottamista kysymyksistä.
9 §
Säätiön tilikausi on kalenterivuosi.
Hallituksen tulee laatia kultakin tilikaudelta toimintakertomus, josta tulee pääpiirteittäin käydä ilmi, millä tavoin säätiö on toiminut tarkoituksensa toteuttamiseksi sekä millainen säätiön talouden kehitys on ollut tilikauden aikana.
Säätiön tilit, hallituksen pöytäkirjat ja muut toimintaa koskevat asiakirjat sekä toimintakertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään helmikuussa. Tilintarkastajan tulee toimittaa tarkastus ja antaa kertomuksensa viimeistään maaliskuun 15. päivänä.
Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta liitteineen, tase-erittelyistä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista tulee toimittaa säädetyllä tavalla säätiön valvonnasta vastaavalle viranomaiselle.
10 §
Säätiön sääntöjen muuttamista koskeva päätös on, tullakseen voimaan, tehtävä kahdessa, vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä säätiön hallituksen kokouksessa. Mikäli päätös koskee säätiön tarkoituksen muuttamista, siitä on jälkimmäisessä kokouksessa päätettävä vähintään kolmen neljäsosan ääntenenemmistöllä.
Sääntöjen muutos on saatettava säätiön valvonnasta vastaavan viranomaisen hyväksyttäväksi siten kuin asiasta säädetään.
11 §
Päätös säätiön lakkauttamisesta on tehtävä samassa järjestyksessä kuin päätös, joka koskee säätiön tarkoituksen muuttamista.
Säätiön lakkauttamista koskeva päätös on saatettava asianomaisen viranomaisen hyväksyttäväksi.
12 §
Jos säätiö lakkautetaan, käytetään säätiön varat säätiön hallituksen päättämällä tavalla oikeusfilosofisen, oikeussosiologisen ja aatehistoriallisen tutkimuksen edistämiseen Suomessa.
Takaisin ylös
|