PALKINNOTPalkinnotTiedeakatemialle on lahjoituksina ja testamentteina kertynyt varoja, jotka on rahastoitu. Rahastojen tuottoa käytetään apurahoihin ja palkintoihin. KunniapalkintoTiedeakatemian omien varojen tuotosta jaetaan vuosikokouksessa kunniapalkinto tieteellisessä työssä erityisesti ansioituneelle Tiedeakatemian jäsenelle. Alun perin kunniapalkinto jaettiin vuosittain sekä humanistisen että matemaattis-luonnontieteellisen osaston jäsenelle, mutta vuodesta 1954 alkaen osastot ovat saaneet palkinnon vuorovuosin. Kunniapalkinnon saajan valitsee Tiedeakatemian hallitus. VäitöskirjapalkintoTiedeakatemia jakaa vuosittain neljä palkintoa korkeatasoisen väitöskirjan julkaisseille nuorille tutkijoille. Palkinnoista päättää Tiedeakatemian hallitus. Nykyisellään tätä palkintoa on jaettu vuodesta 1987. Palkinnon saa vuosittain neljä vastaväitellyttä tutkijaa. Perusteltuja ehdotuksia palkinnon saajiksi pyydetään väitöskirjojen ohjaajilta tai heidän laitoksiltaan. Väitöskirjapalkintoa ei jaettu vuonna 2012 vuonna 2011 väitelleille. Muut palkinnotJoka kolmas vuosi jaetaan Bernhard ja Mimmi Laguksen palkinto parhaasta kolmivuotiskauden aikana laaditusta kasvatustieteellisestä tutkimuksesta. Rahasto sai alkunsa, kun Rauman seminaarin lehtori F.H.B Lagus ja hänen vaimonsa Mimmi lahjoittivat testamentissaan varoja Suomalaiselle Tiedeakatemialle. Vuotuisista koroista määrättiin annettavaksi palkinto "suomenkieliselle pedagogiselle tieteelliselle julkaisulle". Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1942. Joka kolmas vuosi jaetaan myös Kalevala-palkinto parhaasta Kalevalaan liittyvästä tutkimuksesta. Palkintoa edelsi Kalevala-rahasto, josta jaettiin apurahoja Suomen muinaisuuteen liittyviin töihin. Vuodesta 1959 eteenpäin palkintoa on jaettu joka kolmas vuosi edellisen kalenterivuoden aikana ilmestyneelle "Suomen suvun muinaisuutta ja sen perinnäistä henkistä kansankulttuuria käsittelevälle tutkimukselle", jonka tekijä ei tutkimuksen ilmestyttyä ollut täyttänyt 40 ikävuottaan.
|