SÄÄNNÖT

Säännöt hyväksytty vuosikokouksessa 15.4.2011 ja rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 23.12.2011

1 §

Suomalainen Tiedeakatemia ry:n tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja toimia korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä tieteellisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi.

Tehtäväänsä Tiedeakatemia toteuttaa toimittamalla, kustantamalla ja levittämällä tieteellisiä julkaisuja, järjestämällä esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, pitämällä yllä tieteellisiä laitoksia, antamalla lausuntoja, tekemällä aloitteita, esittämällä näkökantoja tutkimusta ja tutkijain asemaa ja tehtäviä koskevissa kysymyksissä, tukemalla tieteenharjoittajia sekä ohjaamalla kyvykkäitä henkilöitä tieteen palvelukseen.

Tiedeakatemian kotipaikka on Helsinki.

2 §

Tiedeakatemia jakaantuu matemaattis-luonnontieteelliseen ja humanistiseen osastoon. Osastot jakautuvat ryhmiin tieteenalojen mukaan. Ryhmien nimistä ja aloista päättää Tiedeakatemian yhteisistunto.

3 §

Tiedeakatemiaan kuuluu varsinaisia jäseniä, ulkomaisia jäseniä ja kunniajäseniä.

4 §

Varsinaiseksi jäseneksi voidaan valita suomalainen ja ulkomaiseksi jäseneksi ulkomainen tieteenharjoittaja, joka on osoittautunut eteväksi tutkijaksi.

5 §

Tiedeakatemian yhteisistunto päättää kunkin osaston ja ryhmän jäsenten enimmäisluvusta samoin kuin ulkomaisten jäsenten enimmäisluvusta, joka ei kuitenkaan saa ylittää kolmasosaa koko Tiedeakatemian jäsenluvusta.

6 §

Kunniajäseneksi voidaan kutsua tutkijana tai tieteen suosijana ansioitunut henkilö.

7 §

Ulkomaisilla jäsenillä ei ole äänioikeutta Tiedeakatemian kokouksissa.

8 §

Tiedeakatemian varsinaisen ja ulkomaisen jäsenen valitsemiseksi vaaditaan asianomaisen ryhmän varsinaisten jäsenten enemmistön tekemä perusteltu kirjallinen ehdotus sekä osaston kokouksessa läsnä olevista varsinaisista jäsenistä vähintään kahden kolmasosan puoltolause. Tämän jälkeen yhteisistunnossa suoritettavassa vaalissa vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö.

Ehdotuksen osastolle 1 momentissa tarkoitetun jäsenen valitsemiseksi voi tehdä myös Tiedeakatemian hallitus. Ehdotus käsitellään tällöinkin yhteisistunnossa ja päätökseen vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä.

9 §

Tiedeakatemian jäseniltä ei kanneta jäsenmaksuja.

10 §

Tiedeakatemian asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus.

Tiedeakatemian hallitukseen kuuluvat vuosikokouksen valitsemat esimies puheenjohtajana, varaesimies varapuheenjohtajana, pääsihteeri, julkaisutoimikunnan puheenjohtaja, varainhoitaja, osastojen sihteerit ja kolme toimivuodeksi kerrallaan, yhtäjaksoisesti enintään kolmeksi vuodeksi, valittua Tiedeakatemian varsinaista jäsentä.

Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on esimies tai varaesimies sekä vähintään viisi muuta jäsentä.

Tiedeakatemian nimen kirjoittavat esimies, varaesimies ja pääsihteeri, kaksi yhdessä, tai kaksi Tiedeakatemian hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä yhdessä. Hallitus voi oikeuttaa varainhoitajan kirjoittamaan nimen yksin.

11 §

Tiedeakatemian esimies ja varaesimies valitaan kahdeksi toimivuodeksi vuorotellen eri osastoista. He toimivat myös osastonsa puheenjohtajana. Jäsentä, joka on ollut esimiehenä kaksi toimivuotta, ei voida valita välittömästi uudelleen esimieheksi.

12 §

Tiedeakatemian pääsihteeri, joka valitaan viideksi toimivuodeksi, enintään kuitenkin kahdeksi perättäiseksi kaudeksi, vastaa Tiedeakatemian hallinnon yleisestä järjestämisestä sekä toimeenpanee hallituksen päätökset. Hänen avukseen valitaan samoin viideksi toimivuodeksi osastojen sihteerit. Hallitus määrää keskuudestaan pääsihteerin sijaisen. Varainhoitaja valitaan pääsihteerin avuksi viideksi toimivuodeksi Tiedeakatemian varsinaisista jäsenistä, enintään kuitenkin kahdeksi perättäiseksi kaudeksi.

13 §

Julkaisutoimikunta huolehtii hallituksen alaisuudessa Tiedeakatemian julkaisutoiminnasta.

Julkaisutoimikunnan muodostavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, jotka valitaan viideksi toimivuodeksi kerrallaan, sekä julkaisusarjojen toimittajina olevat jäsenet ja Tiedeakatemian pääsihteeri. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan vuorotellen eri osastoista.

14 §

Omaisuudenhoitotoimikunta toimii varainhoitoasioissa hallituksen ja varainhoitajan tukena.

Omaisuudenhoitotoimikunnan jäsenet nimeää Tiedeakatemian hallitus keskuudestaan. Hallitus voi nimetä lisäksi toimikuntaan yhden tai useamman talousasioiden asiantuntijan. Ellei hallitus toisin päätä, omaisuudenhoitotoimikunnan kutsuu koolle esimies tai pääsihteeri.

Hallinnollisten tehtävien hoitamista varten hallitus voi ottaa virkailijoita ja perustaa tarpeen mukaan valmistelevia elimiä.

15 §

Kukin ryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin viideksi toimivuodeksi. Ryhmän puheenjohtajaa ei voida valita uudelleen seuraavaksi toimikaudeksi.

Jos jokin 1 momentissa mainittu tehtävä tulee avoimeksi ennen toimikauden päättymistä, se täytetään jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

16 §

Tiedeakatemian tilejä ja hallintoa tarkastamaan valitaan toimintavuodeksi kerrallaan tilintarkastaja ja tälle varamies. Tilintarkastajan ja tämän varamiehen tulee olla keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia.

Tiedeakatemian tilikautena on kalenterivuosi. Tilinpäätös on ennen maaliskuun 15. päivää annettava tarkastettavaksi tilintarkastajalle, jonka on esitettävä vuosikokoukselle kirjallinen tilintarkastuskertomus.

17 §

Tiedeakatemia kokoontuu yhteisistuntoihin kerran kuukaudessa, paitsi kesäkuukausina. Vuosikokous pidetään huhtikuussa, mikäli mahdollista Mikael Agricolan ja Elias Lönnrotin muistopäivänä 9. huhtikuuta. Tiedeakatemian ylimääräinen yhteisistunto pidetään tarvittaessa hallituksen kutsusta tai kun vähintään 1/20 tiedeakatemian koko jäsenluvusta sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta vaatii.

Puheenjohtajana vuosikokouksessa ja muissa yhteisistunnoissa on esimies ja hänen sijastaan tarvittaessa varaesimies.

Varaesimiehenkin ollessa estynyt tai esteellinen valitsevat läsnä olevat jäsenet keskuudestaan puheenjohtajan.

Vaalit toimitetaan vaadittaessa umpilipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.

Tiedeakatemian toimintavuosi luetaan vuosikokouksesta seuraavaan vuosikokoukseen.

18 §

Tiedeakatemian vuosikokouksessa:

1) esitetään Tiedeakatemian vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto;

2) päätetään vuosikertomuksen hyväksymisestä, tilinpäätöksen vahvistamisesta, vastuuvapauden myöntämisestä sekä niistä toimenpiteistä, joihin Tiedeakatemian hallinto ja tilit antavat aihetta;

3) valitaan alkavaksi toimikaudeksi hallituksen vuosijäsenet sekä tilintarkastaja ja tämän varamies, sekä myös, toimikausien päätyttyä, esimies, varaesimies, pääsihteeri, varainhoitaja, osastojen sihteerit sekä julkaisutoimikunnan jäsenet; sekä

4) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Jos jokin 1 momentin 3. kohdassa mainittu tehtävä tulee avoimeksi ennen toimikauden päättymistä, se täytetään Tiedeakatemian yhteisistunnossa jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

19 §

Tiedeakatemian istunnot ja osastojen kokoukset kutsutaan koolle vähintään seitsemän päivää ennen istuntoa tai kokousta joko jäsenille lähetetyllä kirjallisella kutsulla tai ilmoittamalla ainakin kahdessa hallituksen valitsemassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai jäsenen suostumuksella sähköisesti.

20 §

Yhteisistuntojen yhteydessä pidetään esitelmiä ja muistopuheita. Näitä samoin kuin osastojen kokouksissa pidettäviä esitelmiä kuulemaan on yleisöllä vapaa pääsy.

21 §

Kahden jäsenen vaatiessa lykätään päätöksen tekeminen kerran seuraavaan kokoukseen muissa asioissa kuin niissä, jotka mainitaan 8 §:ssä sekä 18 §:n 1 momentin 2. ja 3. kohdassa ja 2 momentissa.

22 §

Yhteisistunnoissa ja osastojen kokouksissa saavat jäsenet, esimiehelle tai pääsihteerille ajoissa siitä ilmoitettuaan, esittää omien töidensä tuloksia. Tiedeakatemiaan kuulumatonkin tieteenharjoittaja voi kahden varsinaisen jäsenen suosituksesta saada esiintymisluvan.

23 §

Tiedeakatemia julkaisee vuosikirjaa sekä toimittaa pääasiallisesti kansainvälisillä kielillä tieteellisiä julkaisusarjoja.

24 §

Tiedeakatemialla on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

25 §

Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on ollakseen pätevä tehtävä vähintään kahden kolmanneksen enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa Tiedeakatemian yhteisistunnossa, joista jälkimmäinen on vuosikokous ja joiden välillä on kulunut vähintään kaksi viikkoa. Muutosehdotuksesta on kokouskutsussa mainittava.

26 §

Päätös Tiedeakatemian purkamisesta on ollakseen pätevä tehtävä hallituksen esityksestä vähintään neljän viidenneksen enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa Tiedeakatemian yhteisistunnossa, joiden välillä on oltava vähintään kaksi kuukautta. Viimeisessä kokouksessa päätetään Tiedeakatemian varojen luovuttamisesta Suomen tiedettä edistävään tarkoitukseen.