Meistä

Suomalainen Tiedeakatemia on vuonna 1908 perustettu yleistieteellinen seura.

Tieteen parhaaksi – yhteiskunnan hyväksi!

Suomalainen Tiedeakatemia on vuonna 1908 perustettu yleistieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja toimia korkeatasoista tiedettä edustavien tutkijoiden yhdyssiteenä.

  • Edistämme tutkittuun tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa.
  • Järjestämme tapahtumia ja kustannamme tieteellisiä julkaisuja.
  • Teemme aloitteita ja annamme lausuntoja tiedettä ja tieteenharjoittajia koskevissa kysymyksissä.
  • Jaamme vuosittain yli 2,5 miljoonaa euroa apurahoina ja palkintoina suomalaiselle tieteelle. Apurahoja myönnetään erityisesti nuorille tutkijoille

Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita kotimaisia ja ulkomaisia tieteenharjoittajia. Jäsenyys on elinikäinen. Kotimaisten jäsenten lukumäärä on rajattu: alle 65-vuotiaita jäseniä voi kerrallaan olla korkeintaan 333.

 

Tervetuloa Tiedeakatemiaan!

Alla oleva video tarjoaa kahden minuutin mittaisen kiertoajelun Suomalaisen Tiedeakatemian tiloihin ja toimintaan. Tule kurkistamaan, mitä kaikkea meillä tapahtuu tavallisena työpäivänä.