Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto

Suomalaisen Tiedeakatemian hallitus vastaanotti vuonna 1963 2. huhtikuuta päivätyn kirjeen, jossa professori Vilho Väisälä ilmoitti lahjoittavansa Tiedeakatemialle 3.000 kpl perustamansa Vaisala Oy:n osakkeita tietyin ehdoin. Vilho Väisälä oli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen sekä entinen esimies. Varoilla tuli perustaa Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän nimeä kantava rahasto, jonka tuotosta Suomalainen Tiedeakatemia myöntäisi ”anomusten nojalla vuosittain yhden tahi useampia henkilökohtaisia apurahoja opintojen tahi tieteellisten tutkimusten tukemiseksi matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla”.

Rahaston ensimmäiset apurahat, yhteensä 6.000 mk, jaettiin vuonna 1964 neljälle stipendiaatille – Väisälän rahasto on siis jakanut apurahoja yhtäjaksoisesti jo 60 vuotta.

Vilho Väisälä

Vilho Väisälä (1889–1969) oli meteorologi ja Meteorologisen keskuslaitoksen Ilmala-observatorion johtaja. Hänet tunnetaan erityisesti ilmakehän tutkimukseen liittyvistä keksinnöistään, muun muassa 1930-luvulla rakentamastaan radioluotaimesta, jonka tuotantoa varten Väisälä perusti Vaisala oy:n. Yhtiö on edelleen maailman johtavia nimiä sääluotaimien tuottajana. Väisälä itse ei siirtynyt liike-elämään, vaan toimi vuodesta 1948 lähtien meteorologian professorina Helsingin yliopistossa. Tutkijana hän kehitti muun muassa keskeisen ilmakehän käyttäytymistä kuvaavan yhtälön, joka tunnetaan Brunt–Väisälä-taajuutena.

Vilho Väisälän veljet Yrjö Väisälä (1891–1971) ja Kalle Väisälä (1893–1968) tekivät hekin merkittävän uran tieteen parissa. Kalle Väisälä oli matemaatikko, joka toi differentiaali- ja integraalilaskennan lukioihin, hänen julkaisemansa oppikirjat nykyaikaistivat matematiikan opetusta Suomessa. Akateemikko ja tähtitieteen professori Yrjö Väisälä kehitti teleskooppeja, loi geodesian alalla kuuluisan Väisälä-komparaattorin sekä löysi ja nimesi useita komeettoja ja asteroideja. Hän toimi myös tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan perustajana. Kalle Väisälä kutsuttiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1924, Vilho vuonna 1932 ja Yrjö vuonna 1933.

Apurahat

Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahaston tuotosta jaetaan apurahoja matemaattis-luonnontieteellisille tutkimusaloille. Tiedeakatemian hallitus huolehtii myös siitä, että lahjoittajaa ja hänen veljiään lähellä olevien tieteenhaarojen tutkijoille myönnetään apurahoja. Lisäksi Väisälän rahasto on osallistunut vuodesta 2016 säätiöiden post doc -pooliin, joka myöntää apurahoja tohtorien ulkomaiseen työskentelyyn.

Vaisalan kansainvälisen menestyksen myötä on sekä osakkeiden pääoma-arvo että tuotto nopeasti noussut 1980-luvun lopulta alkaen. Nykyään apurahoja jaetaan vuosittain noin 1,5 miljoona euroa lähes sadalle apurahansaajalle. Apurahat julkistetaan vuosittain Tiedeakatemian joulukuun yleisötilaisuudessa.

Vuonna 2023 haettavana oli ensimmäisen kerran Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälä-hankeapuraha. Apuraha on tarkoitettu Suomessa toimivalle tutkijauran vakinaistamispolun alkuvaiheen tutkijalle oman tutkimusryhmän perustamisen ja ryhmän tutkimuskuluihin.

Palkinnot

Väisälän rahastoon perustettiin vuonna 2000 Väisälän palkinto, joka voidaan myöntää vuosittain 1–3:lle uransa aktiivivaiheessa olevalle, jo ansioituneelle tutkijalle. Palkinto on arvoltaan 15 000 euroa.

Lue lisää:

Haettavat apurahat: Väisälän rahasto
Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälä-hankeapuraha
Myönnetyt apurahat
Väisälän palkinto