Tieteen tila -teemailta 11.9.

Illan asiantuntijoina toimivat akateemikko Risto Nieminen Aalto-yliopistosta, professori Sami Pihlström Helsingin yliopistosta ja professori Elizabeth Crone Tufts Universitystä Yhdysvalloista. Teemaillassa juhlistettiin myös Suomalaisen Tiedeakatemian huhtikuussa valitsemia uusia jäseniä. Tilaisuutta saapui seuraamaan täysi sali yleisöä. Kiitos kaikille osallistujille!

Teemailta oli osa Suomalaisen Tiedeakatemian Tieteen vuosi 2017 -seminaarisarjaa, joka koostuu avoimista esitelmätilaisuuksista. Seminaareissa tehdään suomalaista tiedettä tunnetuksi 100-vuotiaan historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen suomalaisten huippututkijoiden johdolla.

Illan avasi Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, professori Kirsi Tirri toivottaen yleisön tervetulleiksi.

11.9. tirri

Esitelmässään akateemikko Risto Nieminen pohti Suomen tieteen tilaa. Nieminen antoi Suomen tieteelle hyvät kouluarvosanat laadusta ja vaikuttavuudesta. Hän oli kuitenkin huolestunut Suomen tieteen uudistumiskyvystä, joka hänestä on laskusuunnassa: tähän hänestä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota. Tärkeää olisi myös, että tiede pitäisi itse puoliaan. Tieteen puolustuksesta olisi siirryttävä tieteen hyökkäykseen.

11.9. nieminen

Professori Sami Pihlströmin esitelmän teemana oli ”Akateemisen elämänmuodon tulevaisuus”. Hän tarkasteli illan teema erityisesti humanististen ja yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. Pihlström toi esiin humanistisen sivistysprojektin itseisarvon tieteessä ja tärkeän merkityksen: vain sivistysprojektia vaalien ja edistäen voidaan vastata populismin ja totuudenjälkeisen ajan haasteisiin.

11.9. pihlstrom

Professori Elizabeth Cronen esitelmän otsikko oli ”How Americans are Planning for Resilience in Nonstationary Environments”. Otsikko on otettu Yhdysvaltain armeijan termistöstä, ja se on tapa kiertää kiusallisena pidettyä kysymystä ilmastonmuutoksesta. Crone toi esille omaa tutkimustaan ekologina. Hän katsoi, että tiede ei ole vain dokumentointia, vaan sillä voidaan myös vaikuttaa ja auttaa, esimerkiksi hänen tutkimustensa tapauksessa luontoa. Tiede ei hänestä vain ratkaise ongelmia, vaan tieteen tulee myös lisätä tietoisuutta.

11.9. crone

Tilaisuuden lopussa juhlistettiin Suomalaisen Tiedeakatemian uusia jäseniä. Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita ja yleisesti arvostettuja kotimaisia ja ulkomaisia tieteenharjoittajia. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenet edustavat tieteen kärkeä. Jäsenet ovat Tiedeakatemian ydin ja merkittävin voimavara. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenyys on arvostettu saavutus tutkijan uralla.

11.9. jasenet