Seminaari ”Liikkuva ja hyvinvoiva ihminen”

Aika   
Keskiviikko 8.5.2019 klo 14:15–16:00

Paikka
Jyväskylän yliopiston Agora-rakennus, Martti Ahtisaari -sali, Mattilanniemi 2

Ilmoittautuminen
Ei ennakkoilmoittautumista

Jyväskylän yliopisto on vahvasti suuntautunut liikunnan ja terveyden tutkimukseen, ja Jyväskylässä on Suomen ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta. Professori Sarianna Sipilän tutkimusteemat liittyvät liikuntaan ja ikääntyvien henkilöiden toimintakyvyn edistämiseen. Hän on tutkimuksissaan selvittänyt myös iäkkäiden henkilöiden toimintakykyä selittäviä mekanismeja. Tutkijatohtori Eero Haapala tutkii esimerkiksi elintapojen vaikutusta lasten ja nuorten aivojen toimintaan, kognitiiviseen suoriutumiseen ja oppimiseen. Yliopistotutkija Elina Sillanpää on tutkinut geneettisen perimän ja ympäristön merkitystä ihmisen yksilöllisessä ikääntymisessä, erityisesti uusien biologisen iän mittarien suhdetta ikääntyvien fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn.

OHJELMA

Tilaisuuden avaus

Akateemikko Risto Nieminen, Suomalaisen Tiedeakatemian esimies

Esitelmät

Lihasvoima vanhuuden voimavarana
Liikuntagerontologian professori Sarianna Sipilä

Liikunta valtimo- ja aineenvaihduntasairauksien ehkäisyssä lapsuudesta aikuisuuteen
Tutkijatohtori Eero Haapala

Uudet biologisen iän mittarit ja niiden yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn
Yliopistotutkija Elina Sillanpää

Keskustelua seminaarin teemasta

 

Tilaisuus on osa Suomalaisen Tiedeakatemian ja Jyväskylän yliopiston teemapäivää Tiedeakatemian jäsenille. Lisätietoa teemapäivästä