Tämä sivusto käyttää evästeitä (cookies). Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeet.

Suomalainen Tiedeakatemia | Finnish Academy of Science and Letters | Academia Scientiarum Fennica

Onko yliopistojen etu myös tieteen etu?

Yliopistojen toimintaa ohjaa yliopistolaki, joka määrittää yliopistojen tehtäviksi edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Yliopistojen tehtävien ytimessä on siis tutkimus, ja tästä tehtävänannosta johtaen voisi kuvitella että myös lain toimeenpanossa tutkimusedellytykset olisivat ensisijainen huomion kohde. Käytäntö valitettavasti osoittaa, että asia on useimmiten juuri päinvastoin, ja iso osa yliopistojen toimintakäytäntöihin vaikuttavista päätöksistä palvelee muita tarkoitusperiä kuin kansainvälisesti korkeatasoisen tieteen tekemistä. Onkin yleisesti tiedossa, että suomalaisten yliopistojen toimintaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) suunnasta eivät ohjaa tieteelliset tavoitteet, vaan pääosin tutkintomäärät, ja enenevässä määrin myös elinkeino-elämän intressit.

Julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää, että yliopistojen rahoitustilanne heijastelisi myös tieteentekemisen rahoitusta Suomessa. Kuitenkin tosiasiassa tieteentekemisen suoria kustannuksia rahoitetaan erittäin vähän yliopistojen budjetista ja ainoastaan Suomen Akatemian hankemäärärahat voidaan käsittää valtion budjetista tulevaksi tutkimuksen rahoittamiseksi. Kun Suomen Akatemian määrärahat ovat kansainvälisessä vertailussa jääneet kauaksi kilpailijamaiden vastaavasta rahoituksesta, ja ainoastaan noin 10 % määrärahahakemuksista tulee rahoitettua Suomen Akatemian hauissa, on valtion kontribuutio tieteentekemisen suoriin kustannuksiin kutistunut lähes marginaaliseksi. Sen sijaan yksityiset säätiöt käytännössä rahoittavat Suomessa tehtävän tutkimuksen ainakin aloilla, joissa tehdään kokeellista tutkimusta.

Tilanteen korjaamiseksi tulisi tieteen tason ja tieteellisten tulosten merkitystä OKM:n yliopistoille jakamassa rahoituksessa lisätä merkittävästi tutkintotavoitteiden sijaan. Vielä kannatettavampaa olisi se, että Suomessa palattaisiin kansainväliseen käytäntöön, jossa suurin osa yliopistoille tulevasta rahoituksesta ei olisi tulospohjaista, vaan todellista perusrahoitusta, jota yliopistojen johto voisi käyttää yliopistolain tavoitteiden saavuttamiseksi parhaaksi näkemällään tavalla. Ilahduttavasti, myös tiede ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen esitti vastaavan kaltaisen näkemyksen äskettäisessä Acatiimi-lehden haastattelussa.  Nykyisessä OKM:n rahoitusmallissa tieteen tason merkitys yliopistojen rahoituksessa onkin isossa kuvassa lähes mitätön, ja siten yliopistojen johdolla ei myöskään ole insentiiviä käyttää rahoitusta tutkimuskuluihin, vaan rahoitus ohjataan sinne mistä OKM yliopistoille maksaa, eli tutkintojen massatuotantoon. Siten yliopistojen sisälläkään ei tutkijoiden ja yliopiston johdon tavoitteet ole yhtenevät. Yksi konkreettinen ilmenemä tästä on suhtautuminen kokonaiskustannusmalliin. Malli on tieteentekemisen kannalta puhtaasti vahingollinen, mutta yliopistot eivät halua siitä luopua koska se tarjoaa mahdollisuuden rahoittaa yliopistojen muita kustannuksia tutkimusrahoituksesta kertyvillä palautuksilla. Kun ministeriön suuntaan yliopistojen johto edustaa myös tiedettä, ei tilanteeseen ole näköpiirissä muutosta niin kauan, kun tieteentekemisen edellytyksiä ei ministeriössä laiteta yliopistojen toiminnan lähtökohdaksi. Näiden eturistiriitojen ymmärtäminen olisikin avain siihen, että tulevaisuudessa ministeriö tasapainoisemmin tukisi sekä korkeakoulupoliittisia tavoitteita, että korkeatasoisen tieteen tekemistä Suomessa. Edellytys tälle taasen on se, että tämä ristiriita nähtäisiin ongelmana sekä yliopistoissa että ministeriössä, ja kehitettäisiin toimintatapoja, joilla myös tieteen ääni tulee kuulluksi tiedepoliittisissa päätöksissä. Esitetty ”tiede edellä”-toimintaperiaate palvelisi parhaimmalla tavalla myös yliopistolain muita, kuin suoraan tieteentekemistä koskevia tavoitteita. Vain jos yliopisto-opetus tukeutuu opetusta antavan yliopiston tutkijoiden korkeatasoiseen ja uusiutuvan tieteeseen, nousee se oppikirjaopetuksen yläpuolelle, ja siten palvelee parhaalla tavalla yhteiskuntaa kouluttamalla seuraavan sukupolven osaajia, joilla on erityisiä kilpailukyvyn ja yhteiskunnan uusiutumisen kannalta välttämättömiä vahvuuksia.

Professori Jukka Westermarck
Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksen jäsen

 

Arvokasta tiedeneuvontaa

Suomalaisen Tiedeakatemian strategisen ajattelun keskiössä on ”arvokas tiede”. Tiede tuottaa arvoa ihmiskunnalle etsimällä totuutta ja siten lisäämällä ymmärrystämme kaikesta meissä ja ympärillämme – alkeishiukkasista maailmankaikkeuteen. Tieto lisääntyy kuitenkin vain siinä suppeassa tutkijajoukossa, joka on kyseistä ilmiötä tutkinut. Me muut emme edes ymmärrä, mitä emme tiedä. Kaikki olemme esimerkiksi kuulleet COVID-19-koronaviruksen piikkiproteiinista, mutta moniko meistä oikeasti tietää, mistä on kysymys.

Ymmärryksen lisääntyminen tutkimuksessa on ehdoton mutta ei riittävä edellytys sille, että tutkittu tieto muuttuu tutkittuun tietoon perustuvaksi toiminnaksi ja kehitykseksi yhteiskunnassa. Tutkijat kun eivät yleensä ole yhteiskunnan päätöksentekijöitä. Tarvitaan siis silta tutkitun tiedon ja toiminnan välillä.

Voisiko tällainen silta olla tieteen popularisointi? Niin merkittävää kuin tieteen kansantajuistaminen on, en usko, että päätöksentekijät sinällään kaipaavat helposti sulavaa tietoa tieteen saavutuksista. Luultavasti he pikemminkin tarvitsevat luotettavaa tietoa eri päätösvaihtoehtojen vaikutusten arviointiin. Kysymys on toisin sanoen kausaalisuhteista: mitä seuraa, jos päätämme näin.

Suomessa toimii lainsäädännön arviointineuvosto, jonka tavoitteena on lisätä lainvalmistelun vaikutusarviointien laatua ja kehittää yleistä lainvalmistelukulttuuria. Esimerkiksi vuonna 2020 annetuissa neuvoston lausunnoissa kiinnitettiin lähes jokaisen hallituksen esityksen osalta huomiota määrällisen arvioinnin puutteisiin. Puolessa lausunnoissa mainittiin puutteina vaihtoehtoisten keinojen käsittely sekä kustannusten ja hyötyjen heikko arviointi. Lisäksi puutteita oli perusoikeusvaikutusten arvioinnissa. julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163077

Tuntuisi houkuttelevalta luvata, että tiede tuottaa tällaista tietoa. Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan voi ryhtyä tuottamaan tilaustyönä tietoa akuutteihin lainsäädäntötarpeisiin. Ministeriöiden ja hallinnon tulee tuottaa peruslainvalmistelun tarvitsemat selvitykset omin toimin. Tieteellinen tutkimus on liian pitkäjänteistä, suuritöistä ja syvällistä palvelemaan yksittäisten hallituksen esitysten vaikutusten arviointia ja muita ad hoc -tarpeita.

Tein pienen selvityksen siitä, keitä on kuultu vuoden 2021 aikana käsiteltäessä COVID-19-epidemiaan liittyviä tartuntatautilain muutoksia eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Yhteensä kahdeksasta esityksestä ainoastaan kolmen käsittelyssä on kuultu yliopiston tai tutkimuslaitosten edustajia. Eniten tutkijoita – neljää professoria, kun kuultavia oli kaikkiaan noin 60 (viranomaisia ja intressiedustajia) – on kuultu käsiteltäessä hallituksen esitystä HE 131/2021 vp (StVM 25/2021 vp). Esitys koski ulkomaista alkuperää olevien COVID-19-tartuntojen Suomeen leviämisen ehkäisemistä.

Voidaan kysyä, kuuluuko tieteen ääni riittävästi eduskunnassa. Asiaa olisi syytä selvittää. Oma havaintoni on kuitenkin, että hallituksen esitykset ovat usein laadultaan sellaisia, ettei tieteellä ole niihin juurikaan annettavaa. Jos eduskunnassa on käsiteltävänä ravintolarajoitusten kellonajat tai koronavilkun rajat ylittävä yhteensopivuus muiden vastaavien sovellusten kanssa, tuskin tiede voi sanoa asiassa paljoakaan. Yhteiskunnallinen päätöksenteko koskee usein varsin konkreettisia kysymyksiä, joihin on saatava nopea vastaus. Tutkimus ei tällaiseen pääsääntöisesti taivu eikä sen tarvitsekaan taipua.

Silti on selvää, että tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi. Suomen neljän tiedeakatemian yhteistyönä on toteutettu Science Advice Initiative of Finland -hanke (’Sofi’, 2019–2021), johon on saatu valtionavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Sofin tavoitteet ovat kehittää ja vakiinnuttaa Suomeen tiedeneuvontaa koordinoiva vastuuorganisaatio, vahvistaa tiedeyhteisön ja yhteiskunnan päätöksentekijöiden välistä dialogia sekä edistää yhteiskunnallista keskustelua tiedeneuvonnan tulevaisuudesta. Hanke päättyy tämän vuoden lopussa, mutta toiminta jatkuu ensi vuonna Suomalaisen Tiedeakatemian huomassa.

Sen sijaan, että tiede pyrkisi olemaan avuksi akuuteissa detaljeissa, tarvitaan visionäärisempi ote. Erinomainen esimerkki onnistumisesta on Suomalaisen Tiedeakatemian vuonna 2020 koolle kutsuman asiantuntijaryhmän kannanotto Taipuu vain ei taitu – Koronapandemiasta Suomen kriisinkestävyyden vahvistamiseen. Tutustu kannanottoon

Toinen hyvä esimerkki on työ- ja elinkeinoministeriön ja valtionvarainministeriön asettama selvitystyöryhmä, jonka tehtäväksi annettiin laatia asiantuntija-arvio toimista, joilla Suomi palautetaan kestävän kasvun uralle koronakriisin jälkeen. Asiantuntijaryhmän työtä jatkamaan on perustettu eräänlainen täytäntöönpanoryhmä konkretisoimaan tuloksia. Uusi työryhmä koostuu elinkeinoelämän edustajista ja korkean tason talousosaajista.

On mielenkiintoista nähdä, miten toimii malli, jossa ensin aihepiiriä työstetään tutkijaryhmässä tieteellisen tiedon perusteella ja sitten asiaa ryhtyy jatkotyöstämään ”jalkauttamistyöryhmä”. Saattaa olla, että vasta tällaisen konkretisoinnin jälkeen tutkijoiden tuottama tieto on siinä muodossa, että poliittiset päätöksentekijät aidosti hyötyvät siitä arvioidessaan eri päätösvaihtoehtojen vaikutuksia.

Professori Tuula Linna
Suomalaisen Tiedeakatemian humanistisen osaston sihteeri 2019-2021, varaesimies 2022-2023

Hyödyttömyyden harhoja

Kuluvan syksyn aikana tutkimuksen hyödyllisyyttä on vähätelty, kummasteltu, mutta myös reippaasti puolustettu. Tutkimusaiheiden kummeksunnan tai hyödyllisyyden perustelemisen takana näyttäisi olevan ajatus, että jokaisesta tutkimuksesta pitäisi koitua jokin kenelle hyvänsä välittömästi avautuva ”hyöty”. Käsitteen tarkempaa sisältöä ei yleensä avata. Ehkä ajatus on, että tuloksen on oltava mitattava. Tämä ei ole uutta eikä rajoitu tämän syksyn keskusteluihin, vaan rahoittajatkin saattavat vaatia samaa: kerro ennalta, miten tuloksesi tulevat hyödyttämään yhteiskuntaa. Mikäli tutkija tämän tietäisi, tulosten pitäisi olla tiedossa jo ennen tutkimukseen ryhtymistä. Jos taas tulokset tiedetään ennalta, tutkimusta ei kannata lainkaan tehdä, koska se ei luo uutta tietoa tai ymmärrystä. Tällä perusteella sitä ei kannata rahoittaa. Vaatimus hyödyn osoittamisesta johtaa oikeastaan siihen, ettei mitään tutkimusta kannata rahoittaa: joko se ei perustele hyödyllisyyttään ja on siten hyödytöntä tai jos perustelee, se on tarpeetonta.

Humanistiset tieteet ovat joutuneet erityisen paljon kyseenalaistamisen kohteiksi. Tätä on nähty aina silloin tällöin ennenkin. Suomalainen yhteiskunta kuuluu silti siihen joukkoon, jossa ihmistieteitä arvostetaan korkealle. Vaikka vastustajat voivat olla äänekkäitä, heitä on vähän, humanisteille tehdään yleensä runsaasti lahjoituksia niin meillä kuin muissakin kehittyneissä demokratioissa ja tutkijoiden tulokset ja ajatukset herättävät kiinnostusta. Vähiten ihmistieteellisiin aloihin panostetaan diktatuureissa ja monissa kehittyvissä talouksissa.

Epädemokraattisissa yhteiskunnissa on taipumus kokea humanistiset ja yhteiskunnalliset tutkimusalat uhkana järjestelmälle tai vähintäänkin päättäjille. Nämä alat tutkivat erilaisia ihmisiä, kulttuureita, yhteiskuntia ja järjestelmiä. Ne herättävät ajatuksia vaihtoehdoista. Se, mitä ympäröivä todellisuus tarjoaa, voidaan kyseenalaistaa.  Kehittyvät taloudet puolestaan saattavat pyrkiä nopeaan nousuun ja ne panostavat selvästi eniten sellaisiin aloihin, jotka näyttäisivät tuottavan välitöntä hyötyä: kaupallisiin ja teknisiin. Panostus näkyy muun muassa siinä, millä aloilla ne menestyvät yliopistojen ranking-listoilla. Vertailussa menestymistä pidetään monin paikoin tärkeänä – ja mitattavana – indikaattorina siitä, mitä on saavutettu, ja päättäjät myös investoivat siihen, missä haluavat osoittaa onnistumistaan. Mittari on toki epätarkka, mutta antaa suuntaa. Kehittyneet länsimaat menestyvät tasaisemmin eri tutkimusaloilla ja monet loistavat humanistis-yhteiskunnallisilla aloilla siinä missä luonnontieteissä ja teknologiassakin.

Jos hetken malttaa keskittyä tarkastelemaan humanistis-yhteiskunnallisia aloja, huomaa, kuinka paljon niistä on koitunut hyötyä muille tutkimusaloille (perushumanisteilta esimerkiksi diskurssianalyysi ja etnografia), suorille sovelluksille (esim. kielentutkimukselta koneoppiminen, käännösohjelmat ja puhesyntetisaattorit) ja koko yhteiskunnalle. Kaikille on relevanttia pohtia elämän merkitystä, oikeusvaltion periaatteita tai itseään yhteiskunnan jäsenenä ja historiallisen ketjun osana. Valtava hyöty meille kaikille koituu siitä, että ihmisen luovuuden ja mielikuvituksen saavutukset taiteissa tuodaan kunkin oman luovuuden innoittajiksi. Se antaa avaimet ennalta-arvaamattomaan ajatteluun, uusiin visioihin ja viime kädessä myös innovaatioihin.  Tätä ihmistieteet ovat tuottaneet ilman, että olisi ennalta tunnettu lopputulos tai ajateltu välitöntä hyötyä. Hyöty on tullut kaupanpäällisenä.  

Professori Anna Mauranen
Suomalaisen Tiedeakatemian esimies

***

Tämä on Tiedeakatemian uuden blogin toinen kirjoitus. Blogin tarkoitus on keskustella asioista ja ilmiöistä tieteen ja yhteiskunnan rajapinnalla. Kirjoittajina ovat Tiedeakatemian hallituksen jäsenet ja muu jäsenistö sekä kutsutusti muut tieteen tekijät ja ystävät.

Tavoitteena kaikille arvokas tiede

Minulta usein kysytään mitä Tiedeakatemia tavoittelee tai minkälainen näky Tiedeakatemialla on tulevaisuudesta.

Suomalaisen Tiedeakatemian tulevaisuusajattelun ja myös toiminnan keskeinen ajuri on ajatus arvokkaasta tieteestä. Tieteellä on, ja se luo, arvoa yhteiskunnalle, yhteisölle ja yksilöille. Arvokkaan tieteen ytimessä ovat pyrkimys totuuteen, sivistys, tasa-arvo ja yleinen mahdollisuus hyvään elämään. Arvokas tiede on avointa, riippumatonta, rajatonta ja se kuuluu kaikille. Tiedeakatemiassa tehdyn strategiatyön tuloksena arvokkaan tieteen perustoiksi rakentuivat vaikuttuva, yhteisöllinen, kestävä ja uusiutuva tiede.

Vaikuttavan tieteen ytimessä ovat tutkittuun tietoon perustuvan yhteiskunnallisen päätöksenteon edistäminen ja vaikuttaminen tiedettä koskeviin poliittisiin päätöksiin. Tavoitteena on monipuolistaa tieteellisen asiantuntemuksen käyttöä tutkittuun tietoon perustuvan poliittisen päätöksenteon neuvonannossa. Tarkoituksena on myös kasvattaa ymmärrystä siitä, miten tiede toimii, ja samalla vaikuttaa tieteen arvostukseen. Lisäksi tärkeää on lisätä tieteentekijöiden ymmärrystä yhteiskunnallisen päätöksenteon mekanismeista.

Yhteisöllinen tiede on Tiedeakatemian ja muun kansallisen ja kansainvälisen tiedeyhteisön välistä vuorovaikutusta. Yhteisöllinen tiede tarkoittaa tieteenharjoittajien vuorovaikutuksen parantamista tieteenalojen rajojen yli ja tieteenaloja eriyttävien siilojen läpi. Eritoten COVID-19-jälkeisessä maailmassa yhteisöllisyyden rakentuminen on ensiarvoisen merkityksellistä. Tiedeakatemialla on runsaat 800 jäsentä. Siten meille on tärkeää jäsenistön osallistaminen ja osallistuminen Tiedeakatemian toimintoihin ja toiminnan kehittämiseen.

Kestävä tiede tukee ja edesauttaa kestävää kehitystä muun muassa yhteiskunnan, ympäristön ja talouden alueilla. Kestävään tieteeseen kuuluu myös osallistuminen julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistäminen tieteen keinoin. Myös tiede itsessään tarvitsee kestävyyttä – ja siksi meidänkin on ponnisteltava väsymättä tieteen tekemisen perusedellytysten turvaamiseksi.

Uusiutuva tiede on välttämätöntä tieteen oman kehityksen, uskottavuuden ja vaikuttavuuden säilyttämiseksi. Uusiutuva tiede samalla edistää kestävän kehityksen tutkimusta ja auttaa ratkaisujen löytymistä muun muassa uusiin viheliäisiin ongelmiin. Uusiutuva tiede on monitieteistä, multimodaalista ja laaja-alaista. Paikallisen tason lisäksi oleellista on näköala maailmanlaajuisiin haasteisiin.

Tiede on uutta luovan, hyödyllisen ja sovellettavan tiedon lähde. Sen on oltava vapaasti saatavilla kaikkialla. Näky arvokkaasta tieteestä ja siihen liittyvät toiminnalliset valinnat auttavat Tiedeakatemiaa vastaamaan ympäristön haasteisiin ja sopeuttamaan toimintojaan muuttuviin olosuhteisiin. Tavoitteena arvokas tiede on nippu ohjenuoria, joiden avulla Tiedeakatemia voi muuttaa maailmaa.

Professori Pekka Aula
Suomalaisen Tiedeakatemian pääsihteeri

***

Tämä on Tiedeakatemian uuden blogin ensimmäinen kirjoitus. Blogin tarkoitus on keskustella asioista ja ilmiöistä tieteen ja yhteiskunnan rajapinnalla. Kirjoittajina ovat Tiedeakatemian hallituksen jäsenet ja muu jäsenistö sekä kutsutusti muut tieteen tekijät ja ystävät.

Suomalainen Tiedeakatemia
Mariankatu 5 A, 3. krs 
00170 Helsinki 

050 4620 890
acadsci (at) acadsci.fi

Pääsihteeri
Pekka Aula
040 7030 952
pekka.aula (at) acadsci.fi  

Hallintopäällikkö
Leila Sarajärvi
050 4620 890
leila.sarajarvi (at) acadsci.fi

Tiedeviestinnän asiantuntija
Klaus Elfving
050 5876 527
klaus.elfving (at) acadsci.fi

Hallintosihteeri
Nina Rapelo
050 4620 889 
nina.rapelo (at) acadsci.fi

Hallintoassistentti
Suvi Salmi (opintovapaalla 1.10.2021 alkaen)
050 5128 830
suvi.salmi (at) acadsci.fi

Hallintoassistentti
Emilia Lähde (alkaen 6.9.2021)
050 5128 830
emilia.lahde (at) acadsci.fi

Akatemiasihteeri, tiedeneuvontahanke Sofi
Jaakko Kuosmanen
040 0601 716
jaakko.kuosmanen (at) acadsci.fi

Tiedeviestinnän asiantuntija, tiedeneuvontahanke Sofi
Nanna Särkkä
050 5208 366
nanna.sarkka (at) acadsci.fi